maanantai 27. huhtikuuta 2009

Levoton sielu muuttaa majaa

Kolmas kerta toden sanoo? Eilinen päivä meni Wordpressin kanssa näprätessä, paljon on vielä tekemättä mutta lähdetään nyt tästä liikkeelle

Nähdään :)

torstai 2. huhtikuuta 2009

Limaa ja yrjöä

Elämä on ihanaa. Aamulla oli kuumetta, kävin lääkärissä varmentamassa tekemäni diagnoosin: poskiontelontulehdus. Toinen puoli oli turvoksissa, nieluun valuu limaa ja olo on mielenkiintoinen. Antibioottikuuria pukkasi. Illalla alkoi olla epämääräisen ikävä olo, ei oikein tiennyt että mikä vaivaa. Hetki sitten selvisi, mikä vaivasi. Litrakaupalla nestettä lensi mahalaukustani, suurin osa sentään pyttyyn. En muista milloin olen oksentanut näin järkyttävällä voimalla, naamani oli sinipunainen ja silmissä näkyi tähtiä. Sinänsä mukavaa, että niitä näkyi edes silloin sillä nyt saa tahdonvoimalla ammottaa silmiäni auki etteivät turvonneet luomet estä näkyvyyttä. Ihanaa, sitä tämä on.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Hui ja kauhistus



Deep-Sea News tarjoaa katsottavaksi huikeita valokuvia, joita pitää katsoakin hieman etäältä - tai sitten olen vain liian herkkä katsomaan isoja vesimassoja! Varastin ylläolevan kuvan tuolta linkin takaa, siellä ko. kuvaa klikkaamalla pääsee ihailemaan muita hienoja otoksia.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kevät toi, kevät toi räntäsateen

Aika palata Bloggeriin! Ulkona sataa jotain tunnistamatonta hyhmää, päivällä paistoi aurinko ja yöksi on lupailtu miinusasteita - on siis kevät. Vapaapäivä hurahti äkkiä ohitse, nukuin jopa pienet päiväunet joilta en olisi millään malttanut herätä. Uni on suloista yhdenkin katkonaisen yön jälkeen.


Elämä on mukavaa, tyyntä ja myrskyä ilman mitään suurempia suunnanmuutoksia.


Maailmalla tänään:

lauantai 28. helmikuuta 2009

HUOMIO!

*****************Osoitteen blogiini ja salasanan saa osoitteesta almamatilda@gmail.com *****************

torstai 11. joulukuuta 2008

lauantai 6. joulukuuta 2008

Kroooh

Olin eilen niin väsynyt, että nukahdin ensin istualleni sohvalle ja siirryin sieltä vaivalloiset askeleet sänkyyn. Vetäisin kolmen tunnin unoset, kävimme koiran kanssa ulkona ja kipitin kiireesti takaisin peiton alle. Edelleen on hieman väsähtänyt olo, mutta muuten on levänneempi olo kuin aikoihin. Pienet päiväunet täytynee tosin ottaa, että jaksaa katsoa netin kautta (jee! tosin suhtaudun epäilyksellä näkyvyyteen) pukuja ja kampauksia.

Tein kaksi ilahduttavaa löytöä: "The Nightmare Before Christmas" ja "Olipa kerran elämä"! Edellistä olen paraikaa katsomassa, hykerryttävää ja riemukasta katsottavaa kerta toisensa jälkeen :)

Mukavaa itsenäisyyspäivää, ihmiset!

edit: Jo on aikakin!